En perustanut blogia kovin henkilökohtaisten asioiden jakamiseen, mutta nyt mun tekee kauheesti mieli avautua vähän. Tän tekstin ei oo tarkotus olla mikään itsesäälin tai huomionhaun huipentuma, vaan informaatiopläjäys teille suoraan sydämestä täydellä rehellisyydellä. Eikä tän tekstin tarkotus oo myöskään olla kieliopillisesti täydellinen, vaan pikemminkin tajunnanvirtaa.
Mitä mulle oikeesti kuuluu? Suoraansanottuna mun mieli on ollut pitkään jo kauheen ahdistunut. Sana mikä kuvaa mun viimekuukausien mielentilaa on näkymätön. Mulla on just semmonen fiilis kun Rosella; vaikka mä kiljuisin keskellä täpötäyttä huonetta, kukaan ei kohota katsettakaan. Mun itsetunto velloo totaalisesti pohjamudissa. Mä inhoan itseäni ja tätä kun ei ole mitään mitä tehdä. Aika menee eteenpäin ja mitään ei tapahdu. En toteuta itseäni siten miten haluaisin. Kun on pitkään työttömänäkin, rupeaa tuntumaan siltä ettei susta edes ole mihinkään, et osaa mitään eikä arjessa ei oo mitään rytmiä.
Pukeutumisenkin suhteen mun inspiraatio on ihan kadoksissa. Suostun käyttämään tiettyjä vaatteita, joissa omasta mielestäni en näytä norsulta. Vaikka mun garderoobi pursuu esimerkiksi farkkuja, vain yksissä mun olo on oikeesti hoikka. Ruokakin on aina ollut mulle ystävä mutta myös vihollinen.
Haluan sen sanoa, että vaikka mun blogi keskittyykin kivoihin asioihin, niin tääkin tyyppi täällä ruudun toisella puolella on vaan ihminen ja joskus olo on täysin mitätön.
Bloggauksesta on ollut kliseisesti sanottuna iso osa meikäläistä, tykkään tästä hommasta kovasti ja tää on hyvä itseilmaisun tapa. Teidän ihanat kommentit saa mun ihan oikeasti hymyilemään. Pidän tauon jos tuntuu siltä enkä anna tän tietenkään päästä väkisinväännöksi.
Mun tarvis varmaan tehdä itelleni joku hyvän mielen remontti; tehdä totaalinen korjaus ruokavalioon, ulkoilla päivittäin mahdollisimman paljon ja jutella jonkun läheisimmän kanssa kaikki asiat halki. Kun on hyvä mieli, on jaksamista toteuttaakin itseään.
Kiitos kaikille, jotka ootte pysyny remmissä.
